Adoptoi E’
Rasvahybridi · Tuntematon
Monet koiran kanssa tehtävät urheiluaktiviteetit korostavat erityisesti koiran liikkuva-ominaisuutta. Niihin kuuluvat esimerkiksi disc dog ja koiradanssi, joissa koirien esiintymistä näytetään katsojille ja arvioidaan kilpailuissa tarkkailijoiden toimesta. Disc dogin urheilullinen puoli sisältää eri kilpailut, tunnetuin mini distance -kilpailu, jossa koira yrittää saada kiinni mahdollisimman monta levittävää kiekkoa kuudessakymmenessä sekunnissa, sekä freestyle -taitotaidot, jotka koostuvat harjoittajansa ja koiransa välisten taideliikkeiden suorituksista. Negatiivinen mielipide disc dogista keskittyy enimmäkseen niiden lentojen laskuihin, joissa ns. lentokoirat kokeilevat tarttua levittävään kiekkoon ilmassa, mikä pidetään nivelten kannalta haitallisena. Kuten disc dog -urheilija Matteo Gaddoni tunnusti haastattelussa, riskit ja vammat voivat olla tässä aktiviteetissa, samoin kuin muissakin koiran urheilussa, ja niitä on otettava huomioon. Harjoittelu tulisi tehdä vaihe vaiheelta, seuraamalla koiran terveyttä, erityisesti luustoa ja sydän- ja verisuonijärjestelmää. Kilpailuympäristön tulisi myös tulla huolellisesti arvioitu: maastosta lähtien diskon ominaisuuksiin, joiden kovuus tai paino voi vaurioittaa hampaita, tai joiden heittäminen liian voimakkaasti voi vahingoittaa nenää. Kaikki disc dog -ohjaajat ovat samaa mieltä siitä, että koiran tulee nauttia toiminnasta, seuraamalla innoltaan kiekon ottamista ilmassa, perehdyttämällä harjoituksiin ja huomaamalla stressiin liittyvät merkit. Sama pätee myös koiradanssiin, jossa koiran ja harjoittajan suorittamaa liikekorostuksellista esitystä arvioidaan kilpailuissa. Koiradanssissa leikkiminen on hyvin havaittavissa, mutta pääkielteinen mielipide syntyy siitä, että koiran koulutus on ensisijaisesti suunniteltu tehostamaan katsojan älykkyys. Yleisesti nähdään kevyempänä lajina verrattuna muihin, mutta jotkut kritisoidaan vertaamalla sitä cirkuksen tilanteisiin ja korostamalla joitain liikkeitä epäluontoisina. Näihin esityksiin voidaan lisäksi sisällyttää elokuvien ja televisioiden toimivat koirat, sekä "taiteellisen" koiran toiminnan sekä pitkä valmistautuminen, joka valmistelee heitä. Kuten kuuluisa koiranopettaja Massimo Perla sanoo, taiteelliseen toimintaan osallistuvilla neljankäkäisillä, joita nähdään elokuvissa, on taustalla suuri määrä opiskelua ja sosiaalisuutta, joka mahdollistaa koiran roolin ymmärtämisen sekä sopeutumisen scriptin vaatimuksiin ja paikan ilmapiiriin. Opettajat ja harrastajat korostavat kaikissa näissä aktiviteeteissa, miten iloinen koiran on työskennellä, liikkua, juosta, hyppiä ja ilahduttaa ohjaajaa, ja tässä ihmisellä on tärkeä asema: koiran olisi haluttava polttaa itsensä omistajansa takia, ja vastuu siitä, että koiran hyvinvointi turvataan, on henkilöllä, jonka on tiedettävä sen kykyjä ja rajoja, kyettävä lukemaan sen käyttäytymistä ja ymmärtämään, kun on aika pysähtyä. Niin että sen karvaisen, olethan urheilija tai ei, jatkuu intohimoinen elämänjakajana, sekä lavan kanssa.
Lue alkuperäinen (it)
Tra le tante attività sportive che si possono svolgere assieme a un cane esistono quelle che sottolineano maggiormente la spettacolarità delle sue capacità atletiche. Sono i casi, per esempio, del disc dog e della dog dance , dove le evoluzioni di cui sono capaci i cani vengono mostrate agli spettatori e valutate da giudici durante vere e proprie gare agonistiche. L’aspetto sportivo del disc dog prevede la partecipazione a prove diverse, le più conosciute sono la mini distance – il cane deve afferrare il maggior numero di dischi lanciati in sessanta secondi – e il freestyle – un’esibizione acrobatica fra il conduttore e il suo cane. Le opinioni negative sul disc dog riguardano soprattutto gli atterraggi dopo salti altissimi che i cosiddetti flying dogs compiono per acchiappare il disco in aria, ritenuti dannosi per le articolazioni. Come ha riconosciuto in un’intervista il disc dogger Matteo Gaddoni, rischi e infortuni in questa attività esistono, così come in altri sport cinofili, ed è necessario tenerne conto. L’allenamento deve essere fatto per gradi, controllando lo stato di salute del proprio cane, in particolare l’apparato scheletrico e il sistema cardiorespiratorio. Anche l’ambiente della gara deve essere valutato con attenzione: dalla tipologia del terreno alle caratteristiche del disco il quale, se troppo duro o pesante può rovinare la dentatura, se lanciato con troppa forza può ferire il muso. Gli istruttori di disc dog sono tutti d’accordo sul fatto che il cane debba divertirsi seguendo l’istinto predatorio che lo invita a prendere il disco al volo, grazie a una gestione corretta e mai estrema degli esercizi e a una lettura attenta dei segnali di stress. Lo stesso vale ovviamente anche per la dog dance , dove cane e conduttore eseguono dei movimenti coreografici ai quali, nelle competizioni, viene assegnato un punteggio. Anche nella dog dance l’aspetto giocoso è molto visibile ma le critiche maggiori provengono dal fatto che l’addestramento cui viene sottoposto il cane sia finalizzato a realizzare soprattutto uno spettacolo per il pubblico. La visione generale la considera una disciplina più leggera rispetto ad altre, ma c’è chi l'accusa paragonandola al circo e sottolineando l’innaturalità di alcuni movimenti. Nell’ambito di performance di questo tipo si possono annoverare anche quelle dei cani attori che lavorano per il cinema e per la televisione, sia per il carattere “artistico” della recitazione canina sia per il lungo addestramento che la prepara. Come afferma il famoso dog trainer Massimo Perla, dietro ai buffi o eroici quattrozampe che si vedono nei film c’è un grande lavoro di apprendimento e socializzazione che permettono al cane di interpretare il suo ruolo e di adeguarsi alle esigenze del copione e al clima del set. Gli addestratori e gli appassionati, per ognuna di queste attività, sottolineano quanto il cane sia felice di lavorare, di muoversi, correre, saltare e di fare contento l’istruttore, ed è proprio qui che l’intervento umano risulta fondamentale: il cane si getterebbe nel fuoco per il suo padrone e sta quindi all’uomo salvaguardare il suo benessere, conoscere le sue doti e i suoi limiti, saper leggere il suo comportamento e capire quando è ora di fermarsi. Affinché il suo peloso, atleta o meno che sia, continui a essere entusiasta di condividere la vita, e la scena, insieme a lui.
Listattu 3 kuukautta sitten
