Adoptoi Leprechaun
Spanish Mastiff · Mies · Aikuinen · 4 vuotta
Päivitys 10. marraskuuta 2024 Leprechaun tuli pelokkaana. Monia kuukausia hän ei ollut ulkona pienessä huoneessa, jossa hänen sänkynsä on karsijoiden sisällä. Jos lähestyit häntä, hän alkoi väriä, katsoi pois ja kärsi paljon, mutta ei edes pystynyt saamaan voimaa pystyä. Hyvin hitaasti, paljon aikaa, rakoa ja pitkäjännitteisyyttä, ja viettämällä aamuita toimistossa tottua ihmisten läheisyyteen, Leprechaun on osoittanut hieman parannusta. Mutta täyden ajan aikana hän ei ole edes mennyt kävelyyn vapaaehtojen kanssa. Hän on niin pelokas ihmisiä kohtaan, että jos meitä on läheisyydessä, hän asettuu alaspäin eikä liiku. Jos meitä ei nähdä, hän kävelee, juoksee hieman, vuorovaikuttaa karsijakaverinsa kanssa, mutta jos meillä on läheisyydessä, hän jää paikalleen. Siksi hän tarvitsee kiireesti kotia. Eläintarha on turvallinen paikka heille, mutta ei itsestään rauhallinen paikka. Koira, joka on niin pelokas, tarvitsee ihmispuolen ystävällisyyttä, joka tietää miten auttaa ja ymmärtää häntä, mutta myös hiljaisuutta ja rauhaa. Toivon, että joku pian näkee hänen pelonsa yli, huomaa hänet ja antaa hänelle mahdollisuuden olla tavallinen koira eikä vain toinen rikkoutunut työkalu.----- Minun nimeni on LEPRECHAUN ja olen osa mastiff-ryhmää, joka eli maatilalla. Olemme työkoiria, joita PSOE haluaisi poissulkemaan eläinsuojelulakisäännöksistä, samoin kuin metsästyskoirat. Olimme ryhmä 8 ruumiintiloissa olevaa, pelokasta mastiffia ihoongelmiin ja käyttäytymisongelmiin. Koska meidät jätti avoimeksi vuoristoon ja olimme nälkäisiä ja pelokkaita, aiheutimme jotain pelottavaa kulkeville ihmisille, mutta syy ei ole meidän. Omistajamme oli se, joka ei hoitanut meitä ja pidänyt meitä silmällä. Nyt asumme eri eläintarhoyhdistyksissä ja yritämme menettää pelon ihmisiä kohtaan. Kun näemme henkilön, alamme värittää. Emme voi muuten. Lisäksi hoitoon ihoongelmiimme ja ruokintaan hyvin painon lisäämiseksi, koska kun meitä kerättiin, oli valaista vaan katsoa meihin. Onko sinulla hetki tulla ja auttaa minua pelosta? Haluan olla iloinen, trauma- ja kiusattu koira. Autatko? Hän on jo kaiverrettu. Leishmania- ja Ehrlichia-testit ovat negatiivisia. -15. toukokuuta 2023 vapaaehtojen kommentti koirien kävelyistä: Ennen hän väriä vain lähellä olevasta, hän ei ole niin pelokas enää, hän antaa itsensä kosketella ja syö jopa ruokalohkoja kädestä. Hänellä on vielä paljon pelkoa, mutta meneminen toimistoon terapiaan on hyvä asia hänelle, ja me laitamme hänelle hankaan auttaaksemme häntä tottumaan siihen.
Lue alkuperäinen (es)
Actualización 10 noviembre 2024 Leprechaun llegó aterrorizado. Durante muchos meses, no salía del pequeño cuartito donde tienen su cama dentro de los cheniles. Si te acercabas a él, empezaba a temblar, apartaba la mirada, lo pasaba muy mal pero ni aún por esas era capaz de levantarse. Muy poco a poco, con mucho tiempo, cariño y paciencia, y pasando las mañanas en la oficina para que se acostumbre a la compañía humana, Leprechaun ha tenido una mínima mejora. Pero en todo este tiempo, ni siquiera ha salido a pasear con nuestras voluntarias. Nos tiene tanto miedo a las personas que si estamos presentes, se tumba y no se mueve. Si no nos ve, sí camina, corretea un poco, interactúa con su compañera de chenil pero si aparecemos, se paraliza. Es por todo esto que necesita un hogar urgentemente. El albergue es un lugar seguro para ellos pero no es un lugar esencialmente tranquilo. Un perro tan aterrorizado no solo necesita compañía humana que sepa ayudarle y entenderle sino también silencio y paz. Ojalá pronto alguien sepa ver más allá de su temor, se fije en él y le dé una oportunidad de ser un perro normal y no otra herramienta más de trabajo rota. ------------------------------------- Me llamo LEPRECHAUN y formo parte de un grupo de mastines que vivíamos en una vaquería. Somos de los llamados perros de trabajo que en la actualidad, el PSOE quiere dejar fuera de la ley de protección animal al igual que los perros de caza. Formábamos un grupo de 8 mastines escuálidos, asustados, con problemas de piel y descontrolados. Como nos dejaban sueltos por el monte y estábamos hambrientos y asustados, dimos algún susto a las personas que pasaban por la zona pero la culpa no era nuestra. Era nuestro dueño el que no se encargaba de cuidarnos bien y de mantenernos vigilados. Ahora vivimos en distintas protectoras y estamos intentando perder el miedo a los humanos. Cuando vemos a una persona nos ponemos a temblar. No podemos evitarlo. Además nos están tratando de nuestros problemas de piel y nos están alimentando bien para que engordemos porque cuando nos recogieron, daban ganas de llorar tan solo de vernos. ¿Tienes un ratito para venirte y ayudarme a perder el miedo? Me gustaría ser un perro feliz y sin traumas. ¿Me ayudas? Ya está castrado. Analíticas de leishmania y ehrlichia negativas. -15 mayo 2023 comentario de los voluntarios que pasean a los perros: Antes se ponía a temblar sólo con estar cerca, ya no se asusta tanto, se deja acariciar y hasta come chuches de la mano. Sigue teniendo mucho miedo, pero le viene muy bien ir a la oficina a hacer terapia, y le estamos poniendo el arnés para que vaya acostumbrándose. Mostrar más de su historia Mostrar menos
Listattu 4 kuukautta sitten
