Adoptoi Caspi
Rasvahybridi · Mies
Caspi on pieni valkoinen koiranpoika, joka kulki yksin asuntojen välillä pitkään. Hänellä oli hyvät sydämet, jotka ruokkivat häntä ja hän yritti selvitä miten tahansa. Kukaan ei etsinyt häntä. Kukaan ei palannut hänen puoleensa. Hän saapui meidän turvaamme 2. toukokuuta 2026, todennäköisesti vain jättänyt. Kun katsemme Caspia, sydämet murtuvat. Koska hän osoittaa, että tämä pieni poika joutui itse puolustautumaan pitkään. Hän on äärimmäisen huomiotta jätetty. Hänellä on merkittäviä hiusten kiertymiä, joiden alla on haavoja ja merkkejä vaikeasta elämästä. Ja silmissä... pelko. Caspi pakottaa ensin pakenemaan ihmisiä. Kuin hän olisi oppinut, että on turvallisempaa pysyä etäällä. että ihminen voi vahingoittaa tai jättää. Mutta tiedätkö mitä? Tässä pelossa on mahtava, huolellisesti hoitettu koira. Kun istuimme hiljaa hänen kanssaan laatikossa, hän näytti meille oikean kasvonsa. Ensimmäinen lähestymiskerta – haukkuu ja pakenaa. Toinen – epävarmuus. Mutta kolmannella kerralla Caspi lähestyi hitaasti lähemmäs… ja hetken kuluttua hän sulautui sisäänpäin ja pyysi jopa kosketusta. Hän haluaa niin ahkerasti luottaa. Hän tarvitsee vain aikaa, pitkäjännitteisyyttä ja huolehtimista. Meidän täytyy hiontaa, puhdistaa ja osoittaa pienelle pojallamme, että maailma voi olla hyvä. Sitten Caspi varmasti varastaa monia sydämiä. Meillä on suuret toiveet siitä, että joku näkee huomiotta jätetyn pelonvalloitetun koiranpojan tulevaisuuden parhaaksi ystäväksi. Koska Caspi ansaitsee todella uuden elämän.
Lue alkuperäinen (pl)
Caspi to niewielki biały piesek, który przez długi czas koczował samotnie na osiedlu mieszkaniowym. Dokarmiany przez dobrą duszę, próbował jakoś przetrwać. Nikt go nie szukał. Nikt po niego nie wrócił. Do schroniska trafił 2 maja 2026 roku. Najprawdopodobniej został po prostu porzucony. Kiedy patrzymy na Caspiego, serce pęka nam na kawałki. Bo widać, że ten mały chłopiec bardzo długo musiał radzić sobie sam. Jest ogromnie zaniedbany. Jego sierść to morze kołtunów, pod którymi kryją się strupy i ślady trudnego życia. A w oczach… strach. Caspi w pierwszym odruchu ucieka przed człowiekiem. Jakby nauczył się, że bezpieczniej jest trzymać dystans. Że człowiek może zranić albo odejść. Ale wiecie co? Pod tym lękiem kryje się cudowny, przekochany pies. Kiedy siedzieliśmy z nim spokojnie w boksie pokazał nam swoje prawdziwe oblicze. Pierwsze podejście - szczekanie i ucieczka. Drugie - niepewność. Ale już za trzecim razem Caspi powoli podszedł bliżej… a chwilę później wtulał się i sam domagał pieszczot. Tak bardzo chce zaufać. Tak bardzo potrzebuje tylko czasu, cierpliwości i czułości. Trzeba naszego chłopaczka oporządzić, wyczesać, podleczyć i pokazać mu, że świat potrafi być dobry. A wtedy Caspi bez wątpienia skradnie jeszcze niejedno serce. Mamy ogromną nadzieję, że ktoś dostrzeże w tym zaniedbanym, wystraszonym piesku przyszłego najlepszego przyjaciela. Bo Caspi naprawdę zasługuje na nowe życie.
Listattu 3 kuukautta sitten
