Adoptoi Non è chiaro perché il cane mangi erba, ma lo fa e non è un bene
Rasvahybridi · Tuntematon
Kun tarkastellaan kotieläimiä, jotka syövät ruohoa, ensimmäiseksi ajatellaan heti kissaa ja sen väitettyä kykyä itsehoitoon, jolloin se aiheuttaa oksennuksen ja siten päästyy eroon hiuskaloista. Kuitenkin tämä yleinen uskomus on kumoantanut tieteellinen tutkimus, joka pitää sitä perimässä olevana käyttäytymisenä, alun perin hyödyllisenä, jolla kissoja (kuten apinoita) poistettiin suolenparastiitteja, mutta nykyisin ei perustuu, jonka kissa (kuten chimpanzee) tekee biologisen muistin vuoksi. Joskus myös koirat syövät ruohoa ja vastaus tässä tapauksessa ei ole selvää. Ei ole tieteellistä tutkimusta todistanut itsehoitamisen toimivuutta: päinvastoin näyttää siltä, että vähän koiria oksentavat ruohoa syötteen jälkeen ja että ne voivat syödä ruohoa, kun ne ovat nälkäisiä tai aikovat syödä. Muut tutkijat ehdottavat, että koirat syövät ruohoa, kun he tarvitsevat vitamiineja, rasvaa tai entsyymejä, joita he eivät löydä riittävästi ruoastaan, kun taas Australian tutkimus väittää, että koirat syövät ruohoa koska se on kivaa ja freskkiä, mikä tuetaan siitä, että ruohoa syödään yleensä ennen ruokaa, ei sen jälkeen, kun ne ovat juotettuja ja nälkäisiä. Toinen selitys on, että koira syö ruohoa tyynnyttäessä, koska kiusaaminen lisää endorfiinien ja serotoninin tuotantoa ja alentaa kortisolin ja adrenaliinin tasoa. Käytännöllisestä näkökulmasta tärkeintä on antaa koira "pelata" hiukan ruoholla, mutta estää häntä "syömästä" sitä, erityisesti jos kyseessä on toistuva käyttäytyminen tai liian paljon. Syynä on yksinkertaisia: ruohosta on vaikea imeä ja se voi aiheuttaa vakavia oireita; lisäksi ruohojen läsnäolo puolijoilla tai polttoaineiden jäänteet tiellä viittaa siihen, että ruohon syönti tulisi välttää; joskus taas tämän tapan alkuperä voi olla todella vakavia sairauksia, kuten gastriittiä tai toleranssiongelmia, jotka vaativat eläintenkäsittelemistä. Yhteenvetona, koiran "syöminen" ruohoa ei ole hyvä tapa: se on pikemminkin merkki, joka vaatii arviointia ja lisätutkimuksia.
Lue alkuperäinen (it)
Quando si parla di carnivori domestici che mangiucchiano erba si pensa immediatamente al gatto e alla sua presunta capacità di automedicarsi, forzando il vomito e liberandosi così dai boli di pelo. Senonchè anche questo luogo comune è stato smentito dalla ricerca scientifica, che ritiene si tratti in realtà di un gesto atavico, originariamente utile all’espulsione dei parassiti intestinali ma ora immotivato e che il gatto (al pari dello scimpanzè) mette in atto per memoria biologica. A volte anche il cane mangia erba e la risposta, pure in questo caso, non è scontata. Nessuno studio scientifico ha provato, ad esempio, la funzione di automedicazione: anzi, sembra che pochi cani vomitino dopo il consumo di erba e che talvolta la mangino, invece, quando hanno fame o sono prossimi al pasto. Altri ricercatori suggeriscono che i cani mangiano erba quando hanno bisogno di vitamine, fibre o enzimi che non trovano in quantità sufficiente nell’alimentazione, mentre una ricerca australiana sostiene che i cani mangiano l'erba perché è succosa e fresca, come confermerebbe la circostanza che l’erba viene di solito mangiata prima e non dopo i pasti, quando cioè hanno sete e fame. Un’altra spiegazione è che il cane mangerebbe l’erba quando si annoia, dato che la masticazione fa aumentare la produzione di endorfine e serotonina e abbassa il livello di cortisolo e adrenalina. Dal punto di vista pratico ciò che conta è lasciare che il cane “giochi” con qualche filo d'erba, ma evitare che “bruchi”, soprattutto se si tratta di un comportamento ripetitivo o se la quantità è eccessiva. Le ragioni sono semplici: l’erba è poco digeribile e può provocare sindromi importanti; inoltre, la presenza di pesticidi nei prati o di residui della combustione lungo le strade suggeriscono di evitare l’ingestione d’erba; a volte, poi, all’origine di questa abitudine ci potrebbero essere, in realtà, patologie anche gravi come gastriti o intolleranze che meritano un consulto veterinario. Insomma, per un cane “brucare” l’erba non è una buona abitudine: è piuttosto un segnale da valutare e approfondire.
Listattu 4 kuukautta sitten
