Adoptoi Anche in canile “vocine” e cantilene vanno per la maggiore. Ma ai cani piacciono
Rasvahybridi · Tuntematon · Iäkäs · 16 vuotta
Ranskalaisen Lyon Saint Étienne -yliopiston tutkimus, jonka on julkaissut The Royal Society, itsenäinen tiede- ja tiedonvälitysakatemia, osoitti, että koiranpennut – mutta ei aikuisia koiria – ovat erittäin huomioivaisia, kun puhumme heille enemmän tai vähemmän korkealla äänellä ja yksinkertaisilla ääntelyfrazoilla. Kolmenkymmenen naisen pyydettiin nauhoittamaan rakastavia lauseita ensin katsomalla kuvia koiranpennuista, aikuisista koirista ja vanhuksista ja sitten suoraan tutkijoille: kahden kontekstin vertailussa havaittiin, että naiset käyttivät korkeampaa ja ääntelyyn liittyvää äänensävyä puhuessaan koirille riippumatta niiden iästä, ja etenkin pennuille puhuttaessa äänen sävy nousi jopa 21 prosenttia normaalista. Nauhoitteet sovitettiin sitten koirien turvakodin vieraille, 10 koiranpennulle ja 10 aikuiselle koiralle. Yhdeksän koiranpentua reagoi viesteihin suurella innolla ja lähestyi puhujia leikkimielisessä asennossa. Aikuiset ja vanhat koirat puolestaan jäivät välinpitämättömiksi. Tutkimus viittaa käytännössä siihen, että koirat näyttävät meille kuin sanattomia seuralaisia, minkä seurauksena muokkaamme äänenvoimakkuuttamme juuri samoin kuin puhuessamme pienille lapsille: tätä strategiaa käytetään myös muissa tilanteissa, joissa puhuja tuntee tietoisesti tai tiedostamatta, että kuulija ei kykene hallitsemaan kieltä täysipainoisesti tai hänellä on vaikeuksia ymmärtää sanottavaa – tilanteita, jotka usein esiintyvät esimerkiksi vuorovaikutuksessa vanhusten kanssa tai puhuessa ulkomaalaiselle. Vanhojen koirien puuttuminen vastaavasta reaktiosta kuin pennuilla oli kuitenkin melko odottamatonta: todellisuudessa tämä välinpitämättömyys "korkeaan" ääneen voisi liittyä aikuisten koirien yleiseen vähentyneeseen tahtoon vastata ihmisten lähettämiin leikkimielisiin signaaleihin. Erityisesti muiden viestinnällisten merkkien (esimerkiksi eleellisten signaalien) puuttuessa aikuiset koirat näyttävät nopeasti mukautuvan vieraiden ihmisten kielellisiin ilmentymiin (vähemmän jos kyseessä on perheenjäsen) ja siten nopeasti tulevan välinpitämättömiksi heidän ääni-ilmoituksilleen. Etuoikeutetusta havaintopisteestämme voimme varmasti vahvistaa, että suuri osa vapaaehtoisista käyttää itse asiassa juuri samaa menettelyä kuin kokeessa olleet 30 naista: äänen sävy on lähes aina samankaltainen kuin mitä he käyttävät lasten kanssa, eikä ole väliä, onko koira 2 vai 16-vuotias: tällä tavoin ääntely on monille vapaaehtoisistamme velvollisuus yhtä lailla kuin nautinto!
Lue alkuperäinen (it)
Uno studio dell'università francese Lione a Saint Étienne, pubblicato da The Royal Society, accademia indipendente di promozione scientifica, ha dimostrato che i cuccioli di cane – ma non gli adulti – sono molto attenti quando ci rivolgiamo a loro con vocalizzi più o meno acuti e frasi semplici canterellate. A 30 donne è stato chiesto di registrare frasi affettuose, prima guardando foto di cani cuccioli, adulti e anziani e poi rivolgendosi direttamente ai ricercatori: confrontando i due contesti, si è visto che le donne usavano un tono più acuto e cantilenante quando si rivolgevano ai cani, indipendentemente dalla loro età e che, nel parlare ai cuccioli, il tono di voce si faceva ancora più stridulo e acuto di ben il 21% rispetto alla norma. Le registrazioni sono state poi fatte ascoltare agli ospiti di un canile, 10 cuccioli e 10 esemplari adulti. Nove cuccioli hanno reagito ai messaggi con grande entusiasmo, avvicinandosi agli altoparlanti in posa da gioco. I cani adulti e anziani sono rimasti, invece, indifferenti. Lo studio suggerisce, in pratica, che i cani ci appaiono come compagni non verbali, con la conseguenza che modifichiamo la nostra comunicazione vocale esattamente come facciamo quando parliamo ai bambini piccoli: è una strategia che viene impiegata anche in altri contesti in cui l'oratore sente, consciamente o inconsciamente, che l'ascoltatore non può dominare completamente la lingua o ha difficoltà di capire quanto sta dicendo, situazioni che capitano spesso, ad esempio, durante le interazioni con gli anziani, o quando si parla con uno straniero. L'assenza nei cani anziani di una reazione simile a quella dei cuccioli è stata, invece, piuttosto inaspettata: in realtà, questa indifferenza alle “vocine” potrebbe essere collegata ad una ridotta propensione generale dei cani adulti di rispondere ai segnali giocosi che provengono dagli esseri umani. In particolare, in assenza di altri spunti di comunicazione (ad esempio i segnali gestuali), i cani adulti sembrano abituarsi rapidamente alle espressioni del linguaggio da parte di persone sconosciute (meno se si tratta di familiari) e quindi diventano rapidamente indifferenti alle loro sollecitazioni vocali. Dal nostro osservatorio privilegiato, possiamo senz'altro confermare che un'altissima percentuale delle volontarie si comporta esattamente come le 30 donne dell'esperimento: il tono di voce è quasi sempre simile a quello che usano con i bambini e poco importa se il cane ha 2 o 16 anni: vocalizzare così, per molte delle nostre volontarie, è un dovere, oltre che un piacere!
Listattu 3 kuukautta sitten
