Adoptoi Finja
Nainen · Nuori · 3 vuotta
Hoppla! Tässä minä, pieni Finja, jolla on vikkelyyttä selkässäni! Muistatko vielä minut? Olen kisso, joka löytyi B 420 Burgbrohl -paikasta 24. lokakuuta 2023, ja mitä voisin sanoa: kukaan ei ollut puuttunut minua, vaikka minulla oli vakavia haavoja. Mutta silti täällä eläinpuhelimessa minulla on super rakastavat ihmiset, jotka ajattelevat minua täysin hienoksi, ja minä sain siirtyä hoitoperheeseen. Huh, elämä täällä on kuin "Gott in Frankreich" ja vaikka minun olisi pitänyt olla rauhallinen, tunnetin nopeasti halun juosta. Hoitovanhemmaani yritti kaikkella pitää minut rauhalliseksi – varmasti minun pienet jalat tarvitsivat parantumista – mutta hyppäsin hänen käsistään ja avasin omaa juoksurataani. Yhteenvetona, jalat toimivat hyvin ja maailmani oli järjestyksessä. Kuitenkin tuo tyhmä metalli oli edelleen yhdessä jalassani. Mutta koska kaikki on parantunut ja kasvanut yhteen, se poistetaan lopulta. Aah, ... oli vielä jotain muuta! Ei vain materiaali poistettiin... ahh, olen myös iännyt hieman keskenään, ja on tämä lapsuudesta nuorenuuteen siirtymä... toisin sanoen: minä tulin hieman liiallisesti painavaan. Voi, voit kertoa minulle, se oli jotain. En ymmärtänyt mitä minuun tapahtui lainkaan, ja kaksi viikkoa myöhemmin se tapahtui uudelleen. Joten oli loogista tehdä minulle leikkaus samalla aikana. Nyt naulat tulevat pois, ja toivottavasti pääsen siirtymään lopulliseen kotiin pian. Unelmoin harrasystävästä, erittäin liikennehiljaisesta maaseudullisesta ympäristöstä, jotta tällaista vakavaa onnettomuutta ei koskaan tapahtuisi uudelleen. Tärkeintä on henkilö, joka lukee kaikki toiveeni silmäni läpi. Lisäksi olen täysin hullu naru ja minulla on vikkelyyttä selkässäni. Kiinnostunut nyt? Niin rekisteröidy suoraan eläinpuhelimeen, ja he järjestävät sopimuksen minun hoitoperheeni kanssa.
Lue alkuperäinen (de)
Hoppla! Hier komme ich, die kleine Finja mit dem Schalk im Nacken! Erinnert Ihr Euch noch an mich? Ich bin das Fundkitten von der B 420 Burgbrohl vom 24.10.2023 und was soll ich sagen: Keiner hat mich bisher vermisst und das, wo ich so schwere Verletzungen hatte. Aber egal, denn ich habe hier im Tierheim superliebe Menschen, die mich total klasse finden und dann durfte ich doch tatsächlich auf eine Pflegestelle umziehen. Mann, das ist ein Leben hier wie „Gott in Frankreich“ und obwohl ich mich schonen sollte, verspürte ich schnell den Drang, zu rennen. Meine Pflegemama hat alles versucht, um mich ruhig zu halten – schließlich sollten meine Beinchen ja heilen – bin ich ihr als bald aus dem Arm gesprungen und hab meine persönliche Rennbahn eröffnet. Kurzum, meine Beine habe es super mitgemacht und meine Welt war in Ordnung. Allerdings war dieses blöde Metall halt immer noch in einem Beinchen. Aber da alles super abgeheilt und zusammengewachsen ist, wurde es dann jetzt endlich entfernt. Ähhh, … da war noch etwas! Also mir wurde nicht nur das Material… ähhh ich bin da ja in der Zeit auch etwas älter geworden und da gibt es so einen Übergang vom Kind zum Pubertier… sprich: ich wurde rollig. Auweia, ich kann Euch sagen, das war ja vielleicht was. Ich habe überhaupt nicht verstanden, was mit mir passiert und kaum 2 Wochen später direkt wieder. Da lag es dann nahe, während der OP meine Kastration gleich mitzumachen. Jetzt werden bald die Fäden gezogen und dann darf ich hoffentlich ganz bald in mein endgültiges Zuhause umziehen. Ich träume von einem Sparringspartner, einem sehr verkehrsberuhigten, ländlichen Umfeld, damit mir nie wieder so ein schlimmer Unfall passiert. Das Allerwichtigste ist Personal, was mir jeden Wunsch von den Augen abliest. Ach übrigens, ich bin eine ganz verrückte Nudel und habe den Schalk im Nacken. Na, neugierig geworden? Dann melde Dich direkt im Tierheim und die machen dann einen Termin mit meiner Pflegestelle aus. Bis ganz bald Eure Finja
Listattu 3 kuukautta sitten
