Adoptoi Norris
Rasvahybridi · Mies
25 kilometrin päässä Varsovasta, pääkaupungin laitamilla, suurkaupungin aglomeroinnissa, aivan koulutettujen, näennäisesti tietoisien ihmisten maailman vieressä, Ożarówin kunnassa, löydettiin Norris. Koiran kaulassa oli ketjupala, sen korvat olivat sairaita, hampaat löysät, ja sen kyljessä sekä kävelyn aikana oli muutoksia. Tässä suurella maailmalla kukaan, ihan kukaan, ei huomannut kurjuutta eikä valtavaa koiran kärsimystä. Norris löytyi juuri niin, kadulta. Ei vaikuttanut siltä, että se olisi pelastettu; se ilmestyi kuin tyhjästä. Norris ei ole vanha koira. Se on rikki oleva koira. Toukokuusta lähtien olemme kuntouttaneet sitä terveeksi. Ja menemme yhä parempaan ja parempaan. Fyysisesti Norris on tulossa ulos metsästä. Mutta voiko se palautua emotionaalisesti niin lyhyessä ajassa? Viime aikoina Norris on lähtenyt lenkkeilemään. Se kulkee hihnassa erittäin kauniisti, ei repi. Se kulkee eteenpäin askel askeleelta, tassu tassun jäljessä. Lastenrattaat? Auto? Koira aidan takana? Juna? Mikään näistä ei ole Norrisille pelottavaa. Se nuuskii, hoitaa fysiologiset tarpeensa. Koira on täydellinen. Joten, mitä me pelkäämme? Sitä, ettei Norrista huomattaisi: se ei katso ihmisen silmiin, se ei hyppää riemusta eikä nauti meidän näkemisestämme. Kuinka karvaasti muisto pitäisi olla ihmisellä, joka joutuu näkemään, että koira on heitä kohtaan välinpitämätön? 🙁 Kun katsotaan Norrista, on vaikea nähdä siinä mitään iloa tai eloisuutta. Norris on poikkeuksellisen rauhallinen. Se osaa toimia yhdessä muiden koirien kanssa. Ihmisten kanssa kontaktissa se on levoton. Ja se itse on uskomattoman koskettava. Se herättää tarpeen ottaa se mukaan ja huolehtia siitä. Norris tarvitsee kovasti rakastavaa kotia. Kotia, joka herättäisi siinä elämäniloa. Viime aikoina Norris on antanut meille pienen, tuskin huomattavan hännänheilahduksen ennen lenkkiä. 🙂 Tarkoittaako tämä sitä, että pian se ei enää malta odottaa lenkkiä ja rapsutuksia?
Lue alkuperäinen (pl)
25 kilometrów od Warszawy, w otulinie stolicy, aglomeracji wielkiego miasta, zaraz obok świata wykształconych, niby świadomych ludzi, w gminie Ożarów został znaleziony Norris. Pies z kawałkiem łańcucha na szyi, z chorymi uszami, startymi zębami i zmianami na boku oraz przy odbycie. W tym wielkim świecie nikt, ale to nikt, nie zwrócił uwagi na nieszczęście i ogromne psie cierpienie. Norris został znaleziony ot tak, na ulicy. Nie został odebrany interwencyjnie, pojawił się znikąd. Norris nie jest starym psem. Jest psem zniszczonym. Od maja przywracamy go do zdrowia. I idzie nam to coraz lepiej. Fizycznie Norris wychodzi na prostą. Ale czy w tak krótkim czasie da się zwrócić go światu również emocjonalnie? Od niedawna Norris wychodzi na spacery. Bardzo ładnie chodzi na smyczy, nie ciągnie. Powolnym krokiem, łapka za łapką, idzie do przodu. Wózek? Samochód? Pies za ogrodzeniem? Pociąg WKD? Nic z tych rzeczy nie jest Norrisowi straszne. Wącha, załatwia swoje potrzeby fizjologicznie. Pies idealny. Więc czego się boimy? Tego, że Norris nie zostanie zauważony: nie lgnie do człowieka, nie skacze z radości i nie cieszy się na nasz widok. Jak przykre wspomnienie człowiek musi w nim budzić, że jest mu obojętny? 🙁 Kiedy się patrzy na Norrisa trudno dostrzec w nim radość czy ożywienie. Norris jest wyjątkowo spokojny. Umie funkcjonować razem z innymi psami. W kontaktach z ludźmi jest nienachalny. A sam w sobie jest ogromnie rozczulający. Wzbudza potrzebę zaangażowania oraz opieki nad nim. Norrisowi bardzo potrzebny jest kochający dom. Dom który wzbudzi w nim jeszcze radość życia. Ostatnio Norris zaszczycił nas małym, ledwo zauważonym merdnieciem ogonka przed spacerem 🙂 Czy to oznacza, że niedługo nie będzie się mógł doczekać spaceru i głasków? Bardzo mocno w to wierzymy 🙂
Listattu 2 kuukautta sitten
