Adoptoi SIMENS
Rasvahybridi · Mies · Aikuinen · 7 vuotta
Syntynyt vuonna 2019, hänet löydettiin kun hänellä ei ollut läheskään voimaa. Hän oli niin heikko että hän ei enää yritellyt liikkua, hänen hiustensa olivat paksuina ja hänen ruumiinsa oli täynnä kohinaa. Hän katsoi ihmisiä pelolla silmissään – kuin hän olisi pitkään lopettanut uskomisen siihen, että joku voisi auttaa häntä. Hän oli pitkään epäluottava, piilotti ja värisi jokaisesta liikkeestä. Ainoa joka antoi hänelle turvallisuuden tunnetta oli ruoka. Hän vieläkin ottaa sitä pahasti, hyppää lähes kyyneleet varoillaan – kuin joku ottaisi sen hänen suustaansa pian. Kuin hän eläisi edelleen nälkämuistojen kanssa. Testit osoittivat jotain mikä muutti kaiken – hän on FIV-viruksen kantaja. Hänellä on heikentynyt immuunijärjestelmä ja eläintehdas ei ole turvallinen paikka hänen kannaltaan. Minkä tahansa infektion vaikutus heikentää hänen voimiaan. Jokainen päivä kylpyhuoneessa on taistelu joka hänellä ei enää pitäisi käydä. Hän ei ole kissa joka heti kiepsuu ihmisen käsien läheisyyteen. Hän on menettänyt liikaa elämässään, muistaa liikaa kipua. Hän on hiljaa, eristyneitä, varovainen. Mutta se ei tarkoita etteikö hän ansaitseisi rakkautta. Hän ei uneltele leluista, ei tarvitse maagisia rukoilmia. Hän haluaa vain yhden asian – hiljaisen kulman, hiljaisen kotirakennuksen ja henkilön joka ei pakota läheisyyttä, mutta antaa hänelle mahdollisuuden hitaasti uskoa. Tämä pieni kissa on jo käynyt läpi paljon. Älkää anneta sen viettää loppuelämänsä vankilassa.
Lue alkuperäinen (pl)
Rok urodzenia: 2019 Został znaleziony wtedy, gdy prawie nie miał już siły. Wychudzony do granic możliwości, z gaścią sierścią i zaawansowanym kocim katarem. Patrzył na człowieka z lękiem w oczach — jakby już dawno przestał wierzyć, że ktoś może mu pomóc. Przez długi czas był nieufny, chował się, drżał przy każdym ruchu. Jedyną rzeczą, która dawała mu poczucie bezpieczeństwa, było jedzenie. Do dziś je łapczywie, wręcz rzuca się na miskę — tak, jakby za chwilę ktoś miał mu ją odebrać. Jakby wciąż żył wspomnieniem głodu. Badania pokazały coś, co zmieniło wszystko — jest nosicielem wirusa FIV. Ma obniżoną odporność i schronisko nie jest dla niego bezpiecznym miejscem. Każda infekcja zabiera mu kolejne siły. Każdy dzień w kojcu to walka, której nie powinien już toczyć. Nie jest kotem, który od razu wtula się w ramiona człowieka. Zbyt wiele w życiu stracił, zbyt wiele bólu zapamiętał. Jest cichy, wycofany, ostrożny. Ale to nie znaczy, że nie zasługuje na miłość. On nie marzy o zabawkach, nie potrzebuje cudów. Chce tylko jednego – spokojnego kąta, cichego domu i człowieka, który nie będzie go zmuszał do bliskości, tylko pozwoli mu powoli uwierzyć. Ten kocurek przeszedł już wystarczająco dużo.Nie pozwólmy, żeby resztę życia spędził za kratami. 🖤
Listattu 3 kuukautta sitten
