Adoptoi ANECZKA
Rasvahybridi · Mies · Aikuinen · 4 vuotta
Syntymävuosi: 2022 ANECZKA tuli meihin kaupunginpoliisin kautta. Hän löytyi tiellä surullisessa tilassa – liikuttamaton, pelokas ja haavoittunut. Kaikki viittasivat siihen, että hänet oli osuttu autoon ja jätetty yksin. Diagnoosi oli tuhoava: murtunut nivel, murtunut häntä ja vakava vahinko virtsakiveen. Vaikutus oli niin voimakas, että ANECZKA ei vieläkään pysty virtsaamaan itse ja hänen virtsaansa on painettava ulos. Joka päivä oli taistelu hänen miellyttävyydestään, pienimmästäkin edistyksestä, toivosta, että yksi päivä hän pystyy elämään ilman kipua. Ensimmäisinä päivinä hän lähes ei liikkunut. Hän makasi hiljaa, kuin olisi menettänyt voiman taistella. Ja kuitenkin viikko kerrallaan hän alkoi hitaasti palata elämään. Tänään hän voi liikkua itse, vaikka vielä hyvin epävakain. Hänen nivelsä tarvitsee vielä aikaa täysin parantumaan. Jokainen askel maksaa hänelle suuren työn. Mitä on eniten koskettavaa on se, että vaikka hän on kokenut paljon kärsimystä ihmisten ja kohtalon kohdalla, ANECZKA ei ole menettänyt uskoaan. Hän on erittäin pehmeä ja hakeutuu läheisyyteen. Vain laita kätesi, niin hän heti painuu siihen ja alkaa hieman purra, kuin haluaisi sanoa, että hän vielä uskoo hyvyyteen. ANECZKA tarvitsee erittäin rauhallista ja rakastavaa kotia. Sitä, jossa hänen ei koskaan enää tapahdu kipua, pelkoa tai yksinäisyyttä.
Lue alkuperäinen (pl)
Rok urodzenia: 2022 Aneczka trafiła do nas dzięki Straży Miejskiej. Została znaleziona przy drodze w tragicznym stanie — nieruchoma, przerażona i obolała. Wszystko wskazywało na to, że została potrącona przez samochód i pozostawiona sama sobie. Diagnoza była druzgocąca: połamana miednica, złamany ogon i poważnie uszkodzony pęcherz. Uderzenie było tak silne, że Aneczka do dziś nie potrafi samodzielnie oddawać moczu i musi być manualnie odsikiwana. Każdy dzień był walką o jej komfort, o najmniejszą poprawę, o nadzieję, że jeszcze kiedyś będzie mogła żyć bez bólu. Przez pierwsze dni niemal się nie ruszała. Leżała cicho, jakby straciła już siłę, by walczyć. A jednak z tygodnia na tydzień zaczęła powoli wracać do życia. Dziś porusza się już samodzielnie, choć nadal bardzo chwiejnie. Jej miednica wciąż potrzebuje czasu, by całkowicie się zrosnąć. Każdy krok kosztuje ją ogromny wysiłek. Najbardziej porusza jednak to, że mimo całego cierpienia, którego doświadczyła z rąk człowieka i losu, Aneczka nie straciła zaufania. Jest niezwykle łagodna i spragniona bliskości. Wystarczy wyciągnąć rękę, a ona od razu wtula się w dłoń i zaczyna cicho mruczeć, jakby chciała powiedzieć, że nadal wierzy w dobro. Aneczka bardzo potrzebuje spokojnego, pełnego miłości domu. Takiego, w którym już nigdy nie zazna bólu, strachu i samotności.
Listattu 5 kuukautta sitten
