Adoptoi Dobby
Podenco · Mies
Dobby'n sydän särkyy hieman kun häntä katsoo. Vähän enemmän. Sillä ei ole väliä kuinka monta kertaa näet hylkäämisen läheltä, et koskaan tottuu siihen. Dobby on toinen elävä esimerkki joidenkin ihmisten julmuudesta. Dobby on metsästysjätettä. Hän ei ole hyvä metsästykseen tai hän vain ei vastannut "omistajalleen" kun he halusivat noutaa hänet päivän jälkeen kentällä, ja hän jäi metsästysalueelle. Siellä hän selviytyi, huolehtii itsestään ensin, ja hyväksyy ruokaa kaukaa, nopeasti, suurella pelolla myöhemmin. Näin on kulunut yli vuosi, jonka aikana hän ei päästä ketään kiinni. Vuosi, jolloin hän heikkeni. Mutta lopulta hänet saatiin kiinni ja Dobby on nyt turvassa suojelussa. Koko hänen ruumiinsa osoittaa hylkäämistä. Nyt he hoitavat hänen haavojaan ja hän saa hoitoa sairauksilleen. Yksi vaikutuksista niin paljon hylkäämiseen ja kurjuuteen elämässä oli, että hän menetti näkönsä. Sokeat podenco. Mutta, niin kauan aikaa juoksemalla kauhistuneena ihmisistä, Dobby yllätti meidät koska, älykkäänä podencon, hän sopeutui hyvin elämään suojelussa. Hän ei pelkää. Kun hän kävelee, hän heiluttaa häntäänsä ja on utelias, käyttämällä hänen ihanaa hajuaistiaan ja kuuloaan. Hän oppii kaiken. Se pelko ihmisistä on kadonnut. Hän tiesi vain huonon kohtelun ja kun kohteli ystävällisesti lempeydellä ja kiintymyksellä, hänen luonteensa tuli esiin. Hän on edelleen ujo jos lähestymme ilman odottamista häntä, mutta sen ensimmäisen hetken jälkeen hän näyttää itsensä itsevarmasti ja rauhallisesti. Vaikka suojelussa hän joutuu olemaan yksin kennelissä, tiedämme että hän tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa.
Lue alkuperäinen (es)
Cuando miras a Dobby, el corazón se te resquebraja un poquito. Otro poquito más. Y es que, por muchas veces que veas de cerca el abandono, nunca te acostumbras. Dobby es otro ejemplo vivo de la crueldad de algunos seres humanos. Dobby es un desecho de la caza. No es bueno para cazar o simplemente no acudió a la llamada de su “amo� cuando quiso recogerlo después de un día en el campo, y él se quedó en el coto de caza. Allí ha sobrevivido, buscándose la vida solo, primero, y aceptando algo de comida, de lejos, deprisa, con mucho miedo, después. Así ha pasado más de un año, en el que no se ha dejado coger. Un año en el que se ha ído deteriorando. Pero por fin se consiguió y Dobby ya está a salvo en la Protectora. Su cuerpo entero es muestra de su abandono. Ahora se están cuidando sus heridas y está recibiendo tratamiento para sus enfermedades. Uno de los efectos de tanto abandono y vida miserable ha sido que ha perdido la vista. Un podenquito ciego. Pero, tras tanto tiempo huyendo aterrorizado de las personas, Dobby nos ha sorprendido porque, como podenco listo que es, se ha adaptado bien a la vida en el refugio. No está asustado. Cuando pasea, mueve el rabito y curiosea, ayudándose de su maravilloso olfato y de su oído. Está aprendiéndolo todo. Ese miedo al ser humano ha desaparecido. Solo conocería maltrato y al ser tratado bien, con dulzura y cariño, ha salido a flote su carácter. Todavía está temeroso si nos acercamos sin que nos espere, pero pasado ese primero momento se muestra confiado y tranquilo. Aunque en la Protectora tiene que estar solo en un chenil, sabemos que se lleva bien con otros perros.
Listattu toissa päivänä
